Sorting best porn sites...
Mitä vittua "the fappening" tarkoittaa, PornDude?
Miljoonat ihmiset yrittävät Internetissä löytää aitoja julkkisten pornosivustoja voidakseen tyydyttää päivittäisen tarpeensa katsella vuodettuja julkkisten alastonkuvia, alastomuutta esitteleviä HD-elokuvakohtauksia, eroottisia pehmopornon gallerioita ja ilmaisia, tähtiä esitteleviä pornovideoita.The fappening, termi itsessään viittaa masturbaatioon, hämmästytti maailmaa tapahtumana, kun ensimmäiset vuodot ilmestyivät 4Chan-, Reddit- ja Tumblr-kuvapalstoilla. Seksikkäät kansainväliset julkkikset, filmi- tai glamour-tähdet, kuten Jennifer Lawrence, Emily Ratajkowski, Kate Upton sekä jalkapallon tähti Hope Solo näkivät pahimpien painajaistensa muuttuvan todeksi elokuun 31. päivänä vuonna 2014, kun heidän yksityiset, kotitekoiset iPhone-valokuvat varastettiin ja julkistettiin verkossa. Vuodon arvosteltiin ensin olevan massiivisen kokoinen yksityisyyden suojan murto, ja että se olisi paljastanut Applen iCloud-palvelussa olevan valtavan turvallisuusongelman. Uskottiin että hakkerit olivat kyenneet tunkeutumaan helposti käyttäjätileille vain sattumanvaraisten salasanojen arvailujen avulla, koska arvauskertoja ei olisi oltu rajoitettu.
Yllättäen yksi ensimmäisistä kuvamateriaalia julkaisseista himopettereistä oli gayna tunnettu, "Perez Hilton" -niminen julkkisten bloggaaja, joka todennäköisesti näki tässä ainutkertaisen mahdollisuuden saada läjäkaupalla sivustolleen kohdistuvaa tietoliikennettä. Miksi muuten tämä penistä rakastava runkkari olisi ollut kiinnostunut julkaisemaan joidenkin Hollywoodin lutkien tissejä ja pilluja esittäviä kuvasarjoja? Miehen kotisivusta muodostui sellaisten runkkarien armeijan kotipesä, jotka kaipasivat aina vain lisää ihania, paljastettuja pillun kuvia. Kun heidän seksuaalinen himonsa oli tyydytetty, viisas Perez hankki lisää PR-huomiota poistamalla jälleen ne kuvat, ja esittämällä virallisen ”anteeksipyynnön.” Mies ei voinut lakata toistamasta lausetta ”Voi ei, olen niin huono tekemään päätöksiä, olen niin pahoillani!” Kaveri kuitenkin luultavasti vain nautti niistä ylimääräisistä miljoonista, jotka hän tienasi samalla, kun miespuolinen Backpage.com-paikan seuralainen imi hänen pikku kulliaan koko yön ajan.
Apple pyysi apuunsa mukaan sitä valkoista ritaria ”FBI”:tä, sillä he todennäköisesti pelkäsivät itse niiden kuuluisten pillujen haastavan yhtiön puille paljaille. Näillä epävakailla punaista mattoa ja mainetta jahtaavilla onnenonkijoilla ei ole mitään rajoja, kun kyseessä on mahdollisuus ansaita rahaa. Ajattelepa vain sitä köyhää amerikkalaista Harvey Weinstein -nimistä tuottajaa, joka varmistaa, että vain kaikkein lahjakkaimmat nousevat kyvyt päätyvät kolmen A:n elokuviin. Kuinka nämä nartut sitten kiittävät tätä miekkosta? He esittävät #MeToo-kampanjassa miehen olevan äärimmäinen seksuaalinen saalistaja. Hei, ei kukaan pakottanut teitä lutkia imemään hänen pissavehjettään korvauksetta roolitussohvalla sen roolin saamiseksi!
Syyskuuhun 2014 mennessä jopa sosiaalisen median jättiläinen "Reddit", jossa maan päällään kantama saasta tapaa kokoontua, pantiin polvilleen, ja pakotettiin imemään näiden näyttelijättärien ja poptähtien remmidildoa. Kyllä, jopa Reddit joutui tämän vuosisadan hakkeroinnin yhteydessä poistamaan sellaista sisältöä, jonka julkaisulle ei ollut annettu suostumusta. "The Fappening" subreddit suljettiin, eikä kukaan voinut keskustella aiheeseen liittyvistä asioista. IT-friikit raivostuivat ja vaativat oikeuttaan ”sananvapauteen.” Nörtit alkoivat huutaa "USA, USA, USA!!!". Legendan mukaan tästä alkoi sen pilluun tarttuvan Trumpzorin matka kohti presidenttiyttään.
Jennifer Lawrencesta, joka tunnettiin aiemmin suurimpana siveyden sipulina, ja joka oli tätä ennen esiintynyt vain surkeissa rooleissa sellaisissa elokuvissa, kuten ”Nälkäpeli”, tuli yhtäkkiä Hollywoodin numero #1 superlutka. Naisen yli 150 vuodettua alastonkuvaa saavat pornotähdet näyttämään pehmopornon Instagram-tähdiltä. Naisen vuotoja koskeva julkinen lausunto oli jopa tätä hämmentävämpi. ”Vaikka olisinkin tyhmä narttu, joka ei osaa asettaa kunnollista, ainutkertaista salasanaa omalle iCloud-tililleni, se ei tarkoita sitä, että kaikilla muilla olisi oikeus varastaa omat, yksityiset alastonkuvani.” Salaliittoihin uskovat teoreetikot ajattelevat, että nämä kaikki verkossa alastonta sisältöään säilyttäneet nartut ovat tehneet sen siltä varalta, että heidän Hollywood-uransa katkeaisi, ja että he voisivat sitten kuvien avulla hakea helposti hakeutua aikuisviihteen alalle töihin Ron Jeremyn kanssa. Hei, tässä tuntuu olevan järkeä, ovathan he olleet halukkaita hommiin Harveyn tuppikullin kanssa.
Vuoden 2015 kesäkuuhun mennessä lainvalvonta eteni vihdoin asian parissa. FBI-toimiston miespuoliset työntekijät olivat ilmeisesti runkanneet tällöin riittävästi tähdistä vuodetun materiaalin parissa. He pidättivät sitten kaksi hinttaria, jotka tunnetaan nimillä "Edward Majerczyk" ja "Ryan Collins".
Voi niitä tuhmia Apple iCloud -hakkereita! Raivostuneet naiset vaativat heidän päitään, miehet puolestaan palvoivat heitä jumalina, ja viettivät runkkausjuhlia. Spermapankit eivät saaneet luovutuksia viikkoihin! Tämä tapahtuma muistetaan iäti nimellä "The Fappening" tai "Celebgate."
Minä itse runkkasin kovasti katsellen Aubrey Plazan, Mckayla Maroneyn, Amanda Seyfriedin ja Victoria Justicen alastonvalokuvia!
Minkä tyyppistä julkkisten törkyä voin odottaa näkeväni?
Vuodetut kohteet sisältävät epäsiveellisiä, täysin alastomia kehon etuosia, isorintaisten omakuvia, sekä sellaisia lähiotoksina otettuja pornokuvia heidän karvaisista tuheroistaan tai ajelluista pilluistaan, jotka tekivät näistä julkkiksista hetkessä pornotähtiä. Kyllä, jopa joidenkin tähtien kotitekoiset seksinauhat vuodettiin! Lyön vetoa siitä, että suurinta osaa näistä ihmisistä harmitti vain se seikka, että he eivät enää kyenneet veloittamaan miljoonia omista yksityisistä materiaaleistaan, erityisesti Jennifer Lawrencea!Teitkö myös sinä kunniaa ja runkkasit ankarasti, voidessasi nähdä Jenniferin kasvot sperman ja mällin peitossa? Minkälainen kuuluisa nainen ottaa itsestään yli 150 alastonta omakuvaa, naamalle laukeamiset mukaan lukien? ”Nälkäpelin” tähden täytyy olla sängyssä sellainen täydellinen nymfomaani friikki, joka elää elämäänsä vapaa-ajalla suoritettavaa seksiä ja masturbaatiota varten. Nainen on todennäköisesti lisännyt ThePornDuden kirjanmerkkeihinsä! No joka tapauksessa, jatkakaa runkkausta, ja niiden suurien kannujen ravistamista, beibit! Olet varma Oscar-ehdokkaani, Jen! Saat sellaiset tosi-tv:n tähdet, kuten Paris Hiltonin ja Kim Kardashianin seksinauhoineen kateellisiksi!
Linkki: PornHub (Jennifer Lawrence on taantunut täysin jälkeenjääneeksi, AKA tissitanssi!)
Kyllä, räppäri Kanye Westin kuuma vaimo valtavine tekotakamuksineen, joka nai uransa huipulle. Nainen esiintyy joko ilman rintaliivejä, käyttää läpinäkyviä toppeja (nännit näytillä), tai ”vilauttelee” jatkuvasti rintojaan huomiota ja mainetta saadakseen. Hei Kanye, silloin kun Kim ostaa sinulle lahjan, hän käytännössä käyttää seksinauhallaan Ray J:n kanssa saamiaan rahoja. Lyön vetoa, että hän salaa runkkaa sitä katsellen, niin kuin aisankannattaja tekeekin!
Mitkä ovat parhaimmat vuoden 2020 julkkisten pornosivustot?
Voin hyvänä uutisena ilmoittaa, että koska olen ThePornDude, tiedän mikä on kunnioitusta herättävää, mahtavaa ja huonoa julkkisten pornosivustoista puhuttaessa. Jos haluat vain katsella kuuluisien Hollywoodin elokuvien näyttelijättärien hyvää (ei ole) alastonta materiaalia, kuten vaikka yläosaton Angelina Jolie piilokamerakuvassa, Kaley Cuocon hameen alta otettu papukuva, tai Emma Watsonin julkisuudessa vahingossa suorittama nännien vilautus, tulet löytämään ne täältä.Entäpä ne suositut amerikkalaiset poptähdet, saatat kysäistä? Saavatko Taylor Swiftin, Ariana Granden ja Selena Gomezin kaltaiset naislaulajat kullisi kovettumaan? Vai oletko sellainen sarjaseuraaja, joka ei malta odottaa voidakseen päästä tulemaan katsellessaan television näyttelijättäriä? Kuten ”Games of thrones” sarjan Sophie Turner, ”Suicide Squad” -ryhmän Cara Delevingne, ”Supergirl”-sarjan Melissa Benoist ja ”X-Men”-elokuvan Olivia Munn? Sinun ei tarvitse enää pohtia, mistä saisit käyttöösi tällaista aineistoa ilmaiseksi, sillä minä hain jo ne sinua varten!
Voit käyttää huipun pornoluettelossa tarjoamaani pisteytysjärjestelmää ja näiden laatusivustojen arvosteluja löytääksesi käyttöösi tietoja mahdollisimman nopeasti. Et tule pettymään kokoelmaani, sillä se sisältää sellaisia kuuluisia nimiä, kuten Scarlett Johansson, Katy Perry, Bella Thorne, Mila Kunis, Jennette Mccurdy, Hayden Panettiere ja Nicki Minaj!
PornDude, tämä on toiseksi paras tapahtunut asia sitten sen hetken, jolloin Bruce Jenner muuttui transvestiitiksi! Kiitos, veliseni!
Olet tervetullut, kullin rakastaja! Muista että kun kyseessä on sinulle käyttökelpoinen kuumimpia verkossa olevia pornon verkkosivustoja käsittelevä informaatio, minä voin toimia sinun wikipediana. Älä vertaa minua niihin amatööreihin paparazzeihin! Minä olen the fappening -tapahtumien todellinen kuningas, ja tulen varmistamaan, että kaikki ThePornDude-sivustolla vierailevat saavat käyttöönsä rehellistä ja käyttökelpoista tietoa parhaimmista pornografian alan sivustoista. Kerron mitkä paikat soveltuvat parhaiten julkkisten alastomuuteen liittyvien vuotojen, juorujen ja seksiskandaalien koosteiden lataamiseen.Paljastetaanko Lindsay Lohan, Kylie/Kendall Jenner, Miley Cyrus tai Rihanna sosiaalisessa mediassa, tai löytyykö heitä koskevia, noloja (juovuksissa) ”hupsis”-hetkiä vuodelta 2020? Ketkä ovat (suomi) julkkisten ja huomiohuorien suosikkejasi?
TheFappeningBlog.com aka TheFappening.so! The Fappening Blog -sivusto on julkisten, vuodettujen seksinauhojen verkon alkuperäinen lähde. Runkkaa kaikkien vuotojen ääressä, aina ...
Sexy-Youtubers.com! Koska sosiaalisen median persoonallisuuksista voidaan löytää kokonaan uusi julkkisten taso, nautittavamme on nyt kokonaan uuden tyyppisiä pornosivustoja. Sek...
AZNude.com! Pidätkö alastomista julkkiksista? No, vittu hei, kukapa ei pitäisi? Jos olet kiinnostunut alastomista julkkiksista, olen varma, että olet kyllästynyt joutumaan selaa...
Celeb.Gate.cc! Aina tuntiessasi olosi hieman tuhmaksi, ja kun sinua huvittaisi nähdä pervoja kuvia ja videoita julkkiksista, sinun tulisi vierailla celeb.gate.cc-sivustolla. Täm...
TheFappening.pro on verkkosivusto, jonne kerätään julkkisten alastonkuvien vuotoja, iCloud-vuotoja ja seksikkäitä aikakauslehtien keskiaukeamia, sekä kuvareportaaseja kuumimmist...
ScandalPlanet.com! Scandal Planet -sivusto on pornografinen verkkosivusto, jolla ollaan omistauduttu hostaamaan erilaista julkkiksia esittelevää pornografiaa, vuodetut seksinauh...
CelebsRoulette.com! Celebs Roulette -sivusto toimii lähteenäsi kaikkein seksikkäimpiin videoihin, joissa julkkikset heittäytyvät alastomiksi, ja ryhtyvät naimaan. Tule ja näe, o...
Ancensored.com! Oletko kyllästynyt vemputtamaan Netflixin tahtiin? Ohita Ancensored-sivustolla sisältö suoraan seksikohtauksiin. Kokoelma sisältää yli 150 tuhatta videota, sekä ...
Nudography.com! Kukapa ei nauttisi, voidessaan nähdä seksikkäiden julkkisten antavan designer-asujensa valua punaiselle matolle? No, luultavasti me oikean elämän omaavat emme nä...
Tämä on Motherless.com-sivuston julkkisten osio! Seksinauhoja, vuodettua sisältöä, pervoja kuvia ja kuumia omakuvia, kaikissa niissä esitellään kuuluisia naisia, ympäri maailmaa...
TheFappening.wiki! Thefappening.wiki-sivustolta löytyy tarkastettavaksesi lukuisia julkkiksia, ja jokainen heistä on täällä jakaakseen tuhmia alastonkuviaan. Saat käyttöösi kaik...
Fappenist.com! Jos olet hakemassa näppärää pikku verkkosivustoa, jolla sinulta ei vaadita rahaa, tai jolla sinua ei häiritä mainoksilla, selatessasi paikan tarjoaman, loputtoman...
DrunkenStepfather.com! Drunken Stepfather -sivusto on aikuisten blogi, joka sisältää läjäpäin julkaisuja alastomista julkkiksista. Paikkaan lisätään joka päivä lukuisia julkaisu...
WikiFeet.com! Wiki Feet is the world's biggest collection of celebrity foot photos ever assembled, and it's constantly getting bigger and better. Jerk off to thousands upon thou...
TheNipSlip.com! The Nip Slip -sivusto on paikka, jossa hostataan eräitä kuumimpia julkkisten seksinauhoja, nännien vilahduksia, läpinäkyviä asuja, sekä perimmiltään sellaisia ju...
FappeningBook.com has over a million photos of more than 30,000 celebrities! See hot candid pics of famous actresses, singers, athletes, politicians and more! Some are even nake...
Egotastic.com-sivusto toimii kaikkien seksikkäiden julkkisjuorujen, vuotojen ja viihteen alan uutisten kotina. Kyseinen sivusto on omistettu esittelemään maailmalle Hollywoodin ...
TheFappeningCelebs.Com is a website filled with the hottest, newest and rarest celebrity nudes from around the web. They post all the celebrity nudes they can find, between the ...
Celebrity-Slips.com! Celebrity Slips -sivusto on verkkosivusto, jossa keskitytään kokonaan kuumimpien naispuolisten julkkisten tahattomaan ja tahalliseen itsensä paljasteluun ka...
Reddit.com-sivuston ikioma, täysin kuumankosteille tyttöjen kuvaotoksille omistettu osio on jotain sellaista, joka sinun täytyy nähdä, jos olet kiinnostunut kuuluisten tyttöjen ...
Reddit.com/r/Celebs is a subreddit that features the hottest female celebrities on the planet. Featuring images, GIFs, and clips that will turn you on, this is the place to be f...
CelebExposed.com-sivustolla on tuhansia ja taas tuhansia ilmaisia seksikohtauksia valtavirran elo...
TheFappeningBlog.com/forum/ saattaa olla suurin ja vilkkain julkkisten alastonkuville omistettu k...
HeroEro.com on ilmainen kytkennät julkkis alastomuus ja elokuva seksikohtauksia! Stream ja lataa ...
CelebHub.net on kasvava ilmainen kirjasto seksikästä julkkissisältöä, jossa on kuumimmat näytteli...
Taxidrivermovie.com! Taxi Driver Movie -sivusto on pornon pinnaamisen sivusto, jolla ollaan omist...
BoobsRadar.com is the best place to feast your eyes on an uncountable number of breasts featuring...
Celebmasta.com-sivusto on vittumaisen outo Tietoja-sivun lisäksi kunnollinen sivusto, jolla on va...
CelebKingdom.org-sivustolla on kunnollinen kokoelma alaston- ja puoliksi NSFW-kuuluisuuspornoa, m...